Pelimaksu
Ensimmäisen pelin pelimaksu on 65 euroa. Sillä katetaan pelipaikka, ruoat, joitakin proppeja sekä pelinjohdon ja muiden järjestäjien matkakulut. Pelinjohto ei maksa itselleen palkkaa. Mikäli ensimmäisestä pelistä jäisi rahaa käyttämättä, se käytetään seuraavissa peleissä ja siten pelimaksu voi olla tuolloin halvempi. Pyrimme pitämään pelimaksun parinkympin tarkkuudella lähellä ensimmäisen pelin hintaa.
Kun pelaaja ottaa hahmon vastaan, hän on sitoutunut maksamaan pelimaksun. Pelimaksua ei saa takaisin, mikäli joutuu perumaan osallistumisen ensimmäiseen peliin, mutta aikaa osallistua muihin kampanjan peleihin.
Jos pelaaja peruu osallistumisen koko kampanjaan alle kuukausi ennen peliä, hän ei saa enää rahojaan takaisin ellei tilalle löydy toista pelaajaa, joka osallistuu jo ensimmäiseen kampanjan peliin.

Aikataulu
Kampanjan ensimmäinen peli pidetään 4.–6.10.2024. Paikalla pitää olla aikaisintaan klo 17:00. Perjantaina sekä briiffataan että pelataan jo. Erillistä pelaajatapaamista ei järjestetä. Sunnuntaina pelipaikalta saa lähteä viimeistään klo 14. Ensimmäisen pelin aikataulu tarkentuu vielä.
Pelimaailmassa ensimmäisen pelin tapahtumat sijoittuvat ingame suunnilleen samaan ajankohtaan vuoden 2024 lokakuussa. Kampanjan ensimmäisen pelin tarkempana teemana on aktivismin käynnistyminen rahoituksen päättymisestä kuulemisen myötä. Hahmot saattavat ja saavat olla turhautuneita, vihaisia ja täynnä kysymyksiä.
Myöhempien pelien ajankohdat ovat alustavasti 31.1.–2.2., 6.–8.6. ja 7.11.–9.11. Ingame tapahtumat sijoittuvat yhteen lukuvuoteen. Pelipaikat ja tarkat ajankohdat varmistetaan heti, kun saamme paikat varattua. Pelipaikat sijaitsevat Uudellamaalla/lähialueilla.
Pelin ilmoittautuminen on avoinna 28.4.2024 klo 20.00 asti. Heti ilmoittautumisen päätyttyä kaikille pelaajille lähetetään sähköpostitse lista peliin ilmoittautuneista. Ilmoittautuneilla on viikko aikaa kertoa, mikäli heillä on huolia tai rajoitteita jonkun tietyn ilmoittautuneen henkilön peliin osallistumisen suhteen.
Pelin roolitus tehdään 19.5. Peliin ilmoittautuneisiin ollaan yhteydessä seuraavan viikon aikana joko heille tarjottavasta hahmokonseptista tai kysytään varapelaajalistalle jäämisestä.

Ikäraja
Pelissä kaikki hahmot ovat yli 18-vuotiaita. Vanhemman suostumuksella peliin voi kuitenkin osallistua myös 16 vuotta täyttänyt pelaaja. Todellinen ikä vaikuttaa siihen, millaisia juonia pelaajalle tarjotaan. Täysi-ikäisten ja alaikäisten välille ei kirjoiteta romantiikkaa tai seksuaalissävytteistä sisältöä.
Kommunikaatio
Kampanjaa varten pelaajien pitää liittyä pelin Discord-serverille. Discord toimii ensisijaisena kommunikaatiokanavana pelaajien ja pelinjohdon välillä. Tiedotus tapahtuu sähköpostilla ja Discordissa, mutta yleiset kysymykset ja keskustelu käydään palvelimella. Discordissa ryhmät voivat tarkentaa keskinäisiä suhteitaan ja tapojaan.
Pelipaikka
Ensimmäinen peli pidetään Tuusulassa Kesärinteessä ja muut mahdollisuuksien mukaan samassa paikassa. Kesärinne on leiri- ja kurssikeskus, jossa majoitutaan noin 2–8 hengen huoneissa. Lämmintä ruokaa on tarjolla lauantaina ja mahdollisesti sunnuntaina ennen lähtöä.
Esteettömyys
Pelipaikka ei valitettavasti ole täysin esteetön. Kesärinteen pihapiirissä on paljon korkeuseroja. Majoitusrakennukseen pääsee kulkemaan ramppia pitkin. Päärakennukseen vie muutama porras ja sisällä on kynnykset. Autolla pääsee ajamaan majoitusrakennuksen eteen. Päärakennuksessa on inva-wc löytyy päärakennuksessa.
Jos sinulla on jokin mahdollisesti peliä koskeva rajoite, ilmoita siitä ilmoittautumisen yhteydessä. Teemme kaikkemme, jotta kaikki halukkaat pystyisivät osallistumaan peliin. Ota tarvittaessa yhteyttä, niin mietitään yhdessä, miten voimme tukea peliäsi mahdollisimman hyvin.

Päihteet
Peli on päihteetön. Ingame-maailmassa mahdollisesti esiintyvät päihteet propataan lain sallimilla, alkoholittomilla syötävillä tai juotavilla.
Kampanjapelaaminen
Pelikampanja edellyttää oman hahmon tarinankaaren rakentamista yhdessä pelinjohdon kanssa. Jokaisen pelin jälkeen pelaajien tulee kirjoittaa vähintään tiivis raportti siitä, mitä hahmolle pelissä tapahtui tai mitä hahmo teki, ja mitkä ovat hahmon suunnitelmat ennen seuraavaa peliä. Näiden pohjalta pelinjohto suunnittelee pelien välisenä aikana tapahtunutta sekä seuraavan pelin sisältöä.
Kampanjassa ei ole tarkoitus järjestää välipelejä tai juoniin vaikuttavia muita tapaamisia. Halutessaan hahmojen kahdenvälisiä suhteita voi syventää vaikkapa pelaamalla yksittäisen kohtauksen hahmojen riidasta/treffeistä tai muusta tilanteesta, mikäli se kanssapelaajalle sopii. Tämä ei ole missään määrin pakollista, eikä tällainen pelien välissä pelattu yksittäinen kohtaus saa muuttaa jo kirjoitettuja juonia/hahmosuhteita.
Mikäli yksittäinen pelaaja ei jostakin syystä pääsisi johonkin kampanjan peleistä, hänelle ei lähtökohtaisesti etsitä korvaavaa pelaajaa. Jos olet estynyt osallistumasta johonkin peleistä, ota viipymättä yhteys pelinjohtoon! Tapauskohtaisesti katsotaan, mitä tehdään.

Turvallisuus ja säännöt
Pelissämme ei hyväksytä ahdistelua tai häirintää. Haluamme luoda kaikille peliin osallistujille turvallisen ja hyvän pelikokemuksen.
Peleissä tulee olemaan pelinjohdosta ulkopuolinen tuki & turva, johon saa olla yhteydessä matalalla kynnyksellä. Kahden hengen tiimille voi jutella sekä pelien aikana että heidän ilmoittaminaan aikoina peliä ennen ja sen jälkeen. Mikäli haluat hengähtää, tarvitset keskusteluapua tai tapahtuu jotakin ikävää, esimerkiksi kohtaat pelissä häirintää, ota matalalla kynnyksellä yhteyttä Tuki&Turva-henkilöihin. Henkilöiden nimet ilmoitetaan myöhemmin.

Turvallisemman tilan periaatteet
Pelin turvallisuusperiaatteet pohjautuvat Turvallisempaa larppausta -materiaaliin. Toivomme pelaajien tutustuvan materiaaliin ennen peliä.
Pelissä noudatetaan myös turvallisemman tilan periaatteita. Pelin maailmassa hahmot tekevät toisistaan kaikenlaisia oletuksia ja tyypittelevät toisiaan puheessa ja muuten. Pelaajina ja pelinjärjestäjinä kohtelemme toisia aina heidät huomioiden. Tämä pätee sekä pelitapahtuman aikana, ennen, jälkeen että viestitellessä.
Vastaavan kaltaiset säännöt ovat olemassa myös St. Catherine’s Housessa, mutta toisin kuin fiktion ulkopuolella pelaajien ja järjestäjien kesken, hahmojen kesken näitä sääntöjä saa välillä rikkoa. Kun hahmo rikkoo näitä periaatteita vastaan, se on merkityksellistä. Siihen saa kiinnittää huomata.
Seuraavat keskeisimmät asiat eivät ole itse keksimiämme, vaan monista lähteistä pelin tarpeisiin muokattuja.

- Kunnioita toisten osallistujien rajoja. Ei on aina ei.
- Älä käytä loukkaavaa, stereotypioita toistavaa tai ulossulkevaa kieltä (esim. rasistisia, stereotypisoivia ilmauksia tai harrastuksen erityissanastoa ilman että avaat käsitteitä).
- Älä tee oletuksia toisten osallistujien esim. sukupuolesta, taustasta, perhesuhteista, sosioekonomisesta asemasta tai toimintakyvystä.
- Jos kohtaat asiatonta tai häiritsevää käytöstä, älä jää sivustakatsojaksi vaan puutu asiaan. Jos kohtaamasi asia jää mietityttämään, ota yhteyttä tuki & turvaan.
- Jokainen meistä voi vaikuttaa turvallisen tilan muodostumiseen. Kuuntele, anna tilaa ja ota mukaan. Tunnista omat etuoikeutesi ja käytä niitä yhteisön hyväksi.
Väkivalta ja koskeminen
Fyysistä väkivaltaa ei pitäisi pelissä juurikaan olla, koska sen kieltävät ylioppilaskunnan säännöt ja Yhdistyneiden kuningaskuntien laki. Mikäli jokin ristiriitatilanne kuitenkin eskaloituisi yksittäisen lyönnin tai tönäisyn asteelle, improvisoitua väkivaltaa voi esittää esimerkiksi alkuun verbaalisesti tilannetta molemmin puolin kiihdyttämällä, ”eskaloimalla”, ja lopulta huudahtamalla, ”Nyt minä kyllä lyön sinua”, ja heilauttamalla hitaasti kättä niin kaukana kanssapelaajasta, ettei se varmasti osu.
Mikäli arvelet joutuvasi rajumpaan riitaan jonkun toisen pelaajahahmon kanssa, tilanteesta ja sen pelaamisesta kannattaa sopia kanssapelaajan kanssa off-game etukäteen.
Ennalta sopimatta toista pelaajaa voi koskettaa olkapäihin, olka- ja käsivarsiin ja käsiin, esimerkiksi kätellä onnitellakseen tai koputtaa olkapäähän jos haluaa toisen huomion: muusta koskettamisesta kannattaa sopia lähikontaktien kanssa etukäteen. Älä kuitenkaan kosketa toista pelaajaa, joka on kertonut ettei halua tulla kosketetuksi.
Jos jotakin kädestä pitelyä intiimimpää halutaan pelata, pelaajat voivat sopia off-game, mitä hahmot tilanteessa tekevät. Hahmoissa ei ole mitään, mikä pakottaisi pelaamaan intiimikontakteja pelin aikana, jos et sitä halua, eikä niihin välttämättä ole mahdollisuuksia opiskelijayhteisön tilaisuuksien aikana muutenkaan. Seksi ei siis ole lainkaan keskeistä sisältöä ingame.
Proppaus
St. Catherine’s House -larp sijoittuu nykyaikaan, joten pelaajilta ei vaadita ihmeitä proppautumisen suhteen. Itse asiassa pelinjohto kannustaa kestävään proppaukseen, eli siihen, että pelaajat hankkivat mahdollisimman vähän uutta tavaraa hahmojaan varten.
Jokaisella kerholla on St. Catherine’s Housessa (St. Catzissa) oma kerhotila. Pelinjohto järjestää vähän koristelu- ja irtotavaraa kerhotilojen somistukseen, mutta pelaajat saavat tuoda kerhotiloja varten myös omia koristeita tai harrastusvälineitä. Aktivismitoiminnan seurauksena kampanjan varrella saattaa nousta esiin erikoisempiakin proppaustarpeita, mutta pyrimme ottamaan ne huomioon pelinjohtotiimin tasolla. Jos esimerkiksi pidetään hattujenkoristelutyöpaja, ketään ei velvoiteta hankkimaan hattua.
Ennen ensimmäistä peliä perjantaina pelipaikalla järjestetään muutaman tunnin mittainen esipeli. Esipeli sijoittuu St. Catzin perinteisiin lakanatoogabileisiin, joiden pukukoodina on lakanasta tehty tooga tai muu kaapu. On erittäin sallittua käyttää näihin bileisiin proppautumiseen niitä lakanoita, joilla majoittuu viikonlopun ajan, mutta panostaakin saa. Pidä mielessä, että lakanan ei tarvitse olla valkoinen.

Tukalat tilanteet
Pyrimme pelin ajan olemaan mahdollisimman paljon ingame, mutta turvallisuus menee kaiken muun edelle. Päälinjana voisi sanoa, että pyritään huomioimaan kanssapelaajat läpi pelin ja ilmaisemaan, jos jokin ei tunnu hyvältä.
Offgamessa oloa voi ilmaista nostamalla nyrkin otsalle ja sanomalla ”offgame”.
Kaikilla pelaajilla on oikeus missä tilanteessa hyvänsä ilmaista, että tilanne ei tunnu hyvältä, esittää offgame toiveita tai poistua sen enemmän selittelemättä paikalta. Voit sanoa esimerkiksi ”offgame, älä koske muhun”, ”offgame, otetaan aikalisä”, ”offgame, mä meen nyt pois” tai mitä haluatkaan toiselle kertoa.
Kun haluaa poistua ikävältä tuntuvasta tilanteesta, vaikka hahmo ei paikalta poistuisi, voi käyttää look down -mekaniikkaa eli laittaa käden kämmen avoimena otsalle ja katsoa alas. Tämän jälkeen tilanteesta voi poistua siten, että hahmon poistumista ei saa millään tavalla estää tai ingame huomioida.
Jos joku haluaa poistua offgame, häntä ei tietenkään pidätellä. Jos joku haluaa keskustella offgame siitä, miten esimerkiksi hänestä pelaajana pahalta tuntunut hahmojen riitatilanne saataisiin ratkaistua, kuuntele rauhassa, mitä toinen haluaisi. Yrittäkää ratkaista tilanne offgame. Pyytäkää tarvittaessa pelinjohdolta tai turvahenkilöltä lisäapua.
Pelaajien käytössä on myös koko pelin ajan offgame-tila, jonne voi poistua pitämään tauon pelistä tai viettämään hetken itsenään.
Jos sinulle pelaajana tulee olo, että kanssapelaajalla on jotenkin tukalaa olla, voit kysäistä onko kaikki ok, esimerkiksi ihan kysymällä ”offgame, kaikki ok?”
Kokemuksemme mukaan tilanteita, joissa pelaajille voi herkästi tulla paha olla, ovat esimerkiksi sellaiset tilanteet, joissa
Näissä kannattaa olla erityisen tarkkana ja kiihdyttää tilanteita / edetä tilanteissa hitaasti ja vastavuoroisesti niin, että pelaajana näet myös kanssapelaajasi olevan tilanteessa innolla mukana.

- hahmot riitelevät
- jotakin hahmoa kiusataan tai syrjitään
- kiinnipito- ja väkivaltatilanteet
- intiimit tilanteet, joissa hahmot esimerkiksi tunnustavat rakkautta toisilleen tai koskettavat toisiaan.