Teemat ja sisältö
Kampanjan keskeiset teemat
- aikuistumisen kivuliaisuus: yliopisto on monille turvallinen henkinen koti ja tulevaisuus pelottaa, osaa hyvästä syystä.
- poliittinen toiminta ja aktivismi: pelin keskiössä ovat kerhotalon puolustamista varten syntynyt opiskelijaliike ja liikkeen toiminta
- ristiriidat ja erilaisuuden sietämisen opettelu: pelin ryhmät ovat erilaisia ja ryhmien välillä on sekä aatteellisia erimielisyyksiä että erilaisia näkemyksiä käytännön toiminnasta.
- yhteisön rakentaminen: ristiriidoista huolimatta kaikkien on puhallettava yhteen hiileen yhteisen toiminnan onnistumiseksi ja kerhotalon pelastamiseksi.
- omien unelmien sopeuttaminen tai niissä roikkuminen: monia hahmoja odottavat vaikeat valinnat nuoruuden idealismin ja aikuisen elämän realiteettien välillä.
- akateemisessa maailmassa toimiminen ja siitä nauttiminen: älyllinen debatti ja muut intellektuellit harrasteet ovat tärkeä osa monien opiskelijoiden identiteettiä.
- varallisuuserot/luokka-asema: opiskelemaan on tultu monenlaisista lähtökohdista ja osalle opiskelija-aktiviteetit tai esimerkiksi maisteriopintoihin jatkaminen aiheuttavat taloudellista stressiä.
- monimutkaiset ja monimuotoiset ihmissuhdesolmut: pelissä on monenlaisia ihmissuhteita, sekä romanttis-eroottisia suhdekuvioita, kiemuraisia ystävyyssuhteita että älyllisiä suhteita.
Toiminta pelissä
Paitsi ihmissuhdesotkuja ja akateemista elämää, peleissä pelataan myös paljon käytännön toimintaa. Tarkoituksena on, että toiminta on konkreettista puuhaa, sellaista, että sen äärellä draamata. Ensimmäisessä pelissä maalataan mielenosoituskylttejä, toisissa suunnitellaan ja järjestetään varainkeruu- ja open mic -tilaisuuksia. Esiintyminen pelin puitteissa on täysin mahdollista.
Pelit eivät keskity kokoustamiseen tai yleisötilaisuuksiin vaan järjestämiseen, harjoittelemiseen, liikkeen pyörittämisen onistumisiin ja ongelmiin sekä tekemiseen. Liike ei ole loppuun asti hiottu, joten hahmotikin voivat olla turhautuneita ja muuttaa tai kehittää toimintaa milloin vain. Hahmot ovat toisiinsa nähden yhtäläisessä asemassa, joten minkä tahansa kokoukseksi tai jankkaamiseksi äityvän tilanteen voi kuka tahansa keskeyttää. "Ei tästä tule nyt mitään eikä mulla ole mitään velvollisuutta istua teidän kanssanne setvimässä tätä näin!"
St. Catherine’s Housessa kokoontuvat harrasteryhmät tekevät pelien aikana oman ryhmänsä aktiviteettiin liittyviä asioita (esimerkiksi kirjallisuuspiiri keskustelee kirjoista, drag-ryhmä saattaa harjoitella meikkaamista, iltapäiväteetä juodaan ja skonsseja syödään yläluokkaisen klubin kokoontumisessa…).
Pelit eivät keskity kokoustamiseen tai yleisötilaisuuksiin vaan järjestämiseen, harjoittelemiseen, liikkeen pyörittämisen onistumisiin ja ongelmiin sekä tekemiseen. Liike ei ole loppuun asti hiottu, joten hahmotikin voivat olla turhautuneita ja muuttaa tai kehittää toimintaa milloin vain. Hahmot ovat toisiinsa nähden yhtäläisessä asemassa, joten minkä tahansa kokoukseksi tai jankkaamiseksi äityvän tilanteen voi kuka tahansa keskeyttää. "Ei tästä tule nyt mitään eikä mulla ole mitään velvollisuutta istua teidän kanssanne setvimässä tätä näin!"
St. Catherine’s Housessa kokoontuvat harrasteryhmät tekevät pelien aikana oman ryhmänsä aktiviteettiin liittyviä asioita (esimerkiksi kirjallisuuspiiri keskustelee kirjoista, drag-ryhmä saattaa harjoitella meikkaamista, iltapäiväteetä juodaan ja skonsseja syödään yläluokkaisen klubin kokoontumisessa…).
Pelissä ei esiinny (nämä asiat ovat olemassa peliä ympäröivässä maailmassa, mutta eivät ole pelisisältöä tässä kampanjassa):
- tenttejä tai läksyjen tekemistä pakollisena pelisisältönä (opiskeluprojekteja saa tehdä pelien aikana, mikäli itse kokee sen mielekkääksi, mutta pakollista se ei ole kenellekään hahmolle)
- seksuaalista ahdistelua tai seksuaalista väkivaltaa
- pitkiä joukkokohtauksia, joissa harva pääsee ääneen (joitakin on, mutta ne eivät vie isoa osaa peliajasta)
- rasismia tai rodullistamista (pelinjohto ei luota, että heillä olisi riittävästi tietotaitoa näiden aiheiden käsittelyyn)
Miljöö
Peli sijoittuu Cambridgeen, Cambridgen yliopiston kampuksella sijaitsevaan fiktiiviseen St. Catherine’s House -nimiseen rakennukseen, jonka tiloissa toimii opiskelijajärjestöjä. Collegejen ja lahjoittajien yhteinen St. Catherine’s Fund on aiemmin tuntuvasti tukenut moninaista kerhotoimintaa ja ollut turvasatama niillekin, jotka eivät ole muualta paikkaa löytäneet. Rahasto on turvannut kaikkien talon kerhojen pyörittämisen.
Lukuunottamatta fiktiivistä rakennusta, rahastoa ja peliä varten keksittyjä kuvitteellisia yliopiston henkilökunnan jäseniä, jotka esiintyvät mahdollisesti NPC-hahmoina tai ainakin hahmojen taustoissa, asiat ovat pelin maailmassa kuten todellisuudessakin. Jo olemassa olevaa tietoa Englannin politiikasta, yhteiskunnasta ja muista todellisen maailman asioista voi vapaasti hyödyntää pelissä. Kuningas ja pääministeri ovat samat kuin oikeastikin, hahmot voivat osallistua oikeisiin kulttuuritapahtumiin ja lomailla varallisuustasoon soveltuvissa sopivissa oikean maailman kohteissa ja niin edelleen. Opiskelu on maksullista. Kandidaattiopinnot kestävät Englannissa 3 vuotta, jonka jälkeen useimmat siirtyvät töihin yliopiston ulkopuolelle. Osa opiskelijoista jatkaa vielä kahdeksi vuodeksi maisteriopintoihin, mikä mahdollistaa opiskelijaelämän jatkamisen, mutta on kuitenkin verrattain kallis sijoitus. |
Hahmoryhmät
Pelissä jokainen hahmo kuuluu kahteen viiteryhmään. Toinen on harrastusporukka ja toinen kerhotoimintaa puolustavan liikkeen osanen.
Liike St. Catzin pelastamiseksi
Ensimmäisessä pelissä opiskelijat perustavat St. Catzin toiminnan pelastamiseksi liikkeen. Se ei ole mikään virallinen järjestäytynyt yhdistys, mutta joitain rakenteita tottuneet yhdistysaktiivit silti heti luovat. Pelissä nimettävän liikkeen tarkoituksena on yhtäältä ratkaista harrastusryhmien jatkon rahoitusongelmat ja suojata talo sekä toisaalta osoittaa rahoituksen lopettamisesta päättäneille, miten suuren virheen he tekevät. Larppiin liike tuo aktivismin tekemistä käytännössä ja monella tasolla.
Jokainen hahmo kuuluu yhteen liikkeen siipeen eli osallistuu yhdenlaisen vaikuttamisen kehittämiseen ja tekemiseen. Se tarkoittaa esimerkiksi kylttien maalaamista, aktion suunnittelua, varainkeruuta ja aiemman rahoituksen koukeroiden selvittämistä. Hahmoilla on yhteinen tavoite, johon osa tähtää sääntöjä noudattamalla ja toiset niitä rikkomalla.
Jokainen hahmo kuuluu yhteen liikkeen siipeen eli osallistuu yhdenlaisen vaikuttamisen kehittämiseen ja tekemiseen. Se tarkoittaa esimerkiksi kylttien maalaamista, aktion suunnittelua, varainkeruuta ja aiemman rahoituksen koukeroiden selvittämistä. Hahmoilla on yhteinen tavoite, johon osa tähtää sääntöjä noudattamalla ja toiset niitä rikkomalla.
Harrasteryhmät
Drag- ja burleskiklubi
Ryhmä on saanut alkunsa Cambridgen yliopiston LGBTQ+-yhdistyksenä, mutta muuttunut nykyaktiivien myötä nimenomaan drag- ja burleskikursseja ja -esityksiä järjestäväksi porukaksi. Ryhmän jäsenet ovat silti pääasiassa queer-opiskelijoita, jotka edustavat eri opiskelualoja, mutta joita yhdistää dragin ja burleskin lisäksi aktiivisuus seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien opiskelijoiden puolesta. Pelaamisen kannalta ryhmässä on mukana myös valitun perheen tematiikkaa, vaikka osalla on läheiset välit myös lapsuudenperheeseensä.
Toimitus: Looking Glass
Toimitus tuottaa riippumatonta ja tinkimättömän analyyttistä, arvostettua Looking Glass -julkaisua, joka ilmestyy noin kerran kuussa lomakausia lukuun ottamatta. Lehti tunnetaan kunnianhimoisena ja faktapohjaisena ongelmakohtien esiin nostajana, joka avaa ilmiöitä viikoittaisia opiskelijalehtiä syvällisemmin ja perustellummin. Toimituksen jäsenet ja varsinkin aihealuevastaavat tavoittelevat paikkoja huippumedioissa, tai niin he ainakin toisilleen väittävät. Kampanjan aikana hahmot oppivat, etteivät olekaan niin yleviä, tinkimättömiä ja objektiivisia kuin alkuun kuvittelivat. Ryhmää pelaavien ei tarvitse osata kirjoittaa lehtijuttuja tai taittaa julkaisuja.
The St. Catherine's Originals
Ascotin laukkakilpailut? Sukua hovissa? Tästä ryhmästä löytyy kokemusta molemmista. SCO on St. Catzissa sen rakentamisesta saakka vaikuttanut klubi, jonka jäsenet kuuluvat ns. parempiin piireihin. Kerhohuoneella väitellään politiikasta, luetaan lehtiä, juoruillaan seurapiiritapahtumista, verkostoidutaan ja vertaillaan kokemuksia eliitinsisäoppilaitoksista. Ryhmä järjestää vuosittain jäsenilleen ja heidän aveceilleen muodolliset tanssiaiset sekä kokoontuu säännöllisesti erilaisten tastingien tai iltapäiväteetapahtumien merkeissä. Ryhmän pelillisiä teemoja ovat esimerkiksi omien etuoikeuksien käsittely (erityisesti suhteessa aktivismiin), ristiriidat henkilökohtaisten pyrkimysten ja ympäröivän todellisuuden välillä, itsenäistymiseen liittyvät kysymykset sekä usein monimutkaiset ihmissuhteet.
Teatteriryhmä/salaseura
Arvostetun teatterikerhon arkeen kuuluu näytelmien tekeminen. Monet entiset teatteriryhmäläiset ovat päätyneet valkokankaalle tai teatterin näyttämölle opintojen jälkeen, vaikka varsinainen opiskeluaine olisikin aivan muuta. Paikka on siis oiva näyttää näyttelijänkykynsä tai taitonsa maskeeraajana. Joku joutuu kuitenkin aina taipumaan pienempiin rooleihin tai epäkiinnostavaan näytelmään, joten pettymyksiä on myös luvassa.
On myös julkinen salaisuus, että osa teatterikerhon jäsenistä tekee yhdessä myös jotain muuta vapaa-ajan aktiviteettia. Sen sisältö ei kuitenkaan ole julkisesti tiedossa.
Pelillisesti ryhmän teemoja ovat haaveiden ja realiteettien kohtaaminen, yhteinen salaisuus, tiivis ryhmäpeli, ristiriidat ja näkemyserot, aktivismi, riskinotto ja seuraamuksien pelko. (Kyseessä ei ole seksikultti.)
On myös julkinen salaisuus, että osa teatterikerhon jäsenistä tekee yhdessä myös jotain muuta vapaa-ajan aktiviteettia. Sen sisältö ei kuitenkaan ole julkisesti tiedossa.
Pelillisesti ryhmän teemoja ovat haaveiden ja realiteettien kohtaaminen, yhteinen salaisuus, tiivis ryhmäpeli, ristiriidat ja näkemyserot, aktivismi, riskinotto ja seuraamuksien pelko. (Kyseessä ei ole seksikultti.)
Miekkailuklubi
Miekkailuklubi on perustettu 70-luvulla epävirallisena mottonaan "otetaan elitisteiltä takaisin kaikki kiva, mitä ne ovat vieneet ja tehdään siitä kaikille sopivaa". Klubi on siitä alkaen aktiivisesti levittänyt miekkailun ilosanomaa kaikille sopivana monipuolisena harrastuksena. Kerho on näennäisen hierarkiaton, puheenjohtajan sijaan asioita hoitaa kolmen tasa-arvoisen jäsenen "triumviraatti". Se ei tarkoita, että kaikesta oltaisiin samaa mieltä: tällä hetkellä klubissa väännetään painotuksista: pitäisikö panostaa miekkailussa kehittymiseen, mukavaan yhdessäoloon vai haalimaan lisää jäseniä. Yhteisö on kaikille tärkeä, mutta eri syistä. Kampanjan aikana klubin jäsenet joutuvat myös pohtimaan, onko klubi todella yhtä saavutettava kaikille kuin mitä väittää olevansa.
Kirjallisuusklubi
Kirjallisuusklubi houkuttelee jäsenikseen kaikkia heitä, jotka nauttivat kirjallisuudesta, asioiden syvällisestä pohdinnasta ja filosofiasta. Kokoontumiset saattavat jatkua usein pitkälle iltaan ja yöhön eikä tunteiden paloltakaan keskustelujen ohessa vältytä. Kirjallisuusklubilaiset eivät keskity pelkästään historiallisiin klassikoihin vaan viime aikoina suosiossa on ollut niin sanottu älykäs nykykirjallisuus. Yhteisö on näennäisesti kaikille avoin, mutta selvästi vaatii tiettyä mielenlaatua, että mukaan joukkoon pääsee.
Joogaryhmä
Päällisin puolin terveyteen ja hyvinvointiin kannustava ryhmä, joka järjestää säännöllisiä joogatunteja ja ravintoterapeuttien vierailuja. Syvemmin tarkasteltuna ryhmässä ja sen toiminnassa on myös uushengellisiä pohjavirtauksia, joita edustaa mm. energiakristallien kimppatilaukset ja reikihoito-asiantuntijoiden vierailut rinnakkain ravintoterapeuttien kanssa. Kampanjan aikana ryhmässä käydään sisäistä kamppailua ryhmän suunnasta oman toimintansa suhteen sekä voimakkaista erimielisyyksistä hyväksyttävän aktivismin muodoista. Ryhmä voi myös järjestää muille hahmoille avoimia jooga- ja meditaatiohetkiä pelien aikana.